Huhheijaa pitkästä aikaa!
Talvi alkaa olla jo kohta kevään puolella, ja alkaa olla jo korkea aika ruveta funtsailemaan uutta koitosta tälle kesälle. No joo, kyllä mä olen funtsaillut sitä koko tän "talven", mutta ajattelin laittaa nää höpinät näkösälle niin reissusta tulee jotenkin konkreettisempi, olemassa oleva, todellinen!
Positiivisimpana puolena edelliseen kevääseen verrattuna on se, että mopo on jo olemassa, eli samalla pelillä liikutaan kuin viime kesänäkin.
Tarkkaa reitti-suunnitelmaa ei vielä ole, ja tuskin tuleekaan mutta jotain suuntaa antavaa varmaankin jossain vaiheessa. Tällä hetkellä olisi mielessä käynti kalkkoaivin kämpällä. Siellä riittäisi taas huonoa tietä ja hyvää maisemaa!
Norjan puolelle tekisi taas mieli ajella, on se niin erilailla hienoa kun koto Suomessa.
Yhteen väliin fantasioin reitistä: Viro-Latvia-Liettua-Puola-Saksa-Tanska-Ruotsi, ja vielä ajamalla Tornion kautta kotiin Hämeenkoskelle. Matka ei ole ongelma, mutta viikossa tehtävään reissuun se alkaa olla jo melko pitkä. Vaikka kuinka ajelisi suorinta reittiä rantoja pitkin, niin kilometrejä tulee n.4500.
Saattaisihan tuo onnistuakin, mutta saattaisi myös mennä suorittamiseksi koko homma ja jäädä se tärkein, eli seikkailun tuntu puuttumaan. Toisaalta paljon tuli ajettua viime kesänäkin, mutta taas toisaalta kylläkin ilman selkeää reitti suunnitelmaa.
Edellisen kesän Norja-turneen jälkeen ei kauaa mennyt kun toinen etupumpun stefa rupesi vuotamaan. Tulihan sitten nekin vaihdettua öljyineen päivineen, molemmat tietysti.
Tälle kesälle ei hirveämmin tarvitse rakennella. Listalla on öljyn vaihto, takarenkaan uusiminen, sekä rattaat ja ketjut. Jotain pientähän täytyy tietysti "tuunata", ensimmäisenä mieleen tulee lämpömittari ja ehkä ihan pieni korotuspala "tuulilasiin". Ainiin, ja tehdä isompi matkatankki, jos aikaa ja hermoja löytyy!
Syksyllä en viitsinyt, tai oikeastaan tarkoituksella en laittanut nastafillareita alle että saa mopo levätä talven yli. Tuntuu paremmalta kun lähtee pitkälle reissulle vähän pienemmillä kokonaiskilsoilla. Ei sillä, kyllähän Honda kestää!!! kop kop...
Viime kesänä tuli ajettua n. 9000km.
Mut joo, peli on avattu, tästä se taas alkaa!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti